Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »

Sisältö

Arkisto ajalle syyskuu 2020

29.9.2020 klo 12.25  Riittakerttu Kaltiala
Mikä voisi olla mielenkiintoisempaa kuin ihmisen mieli kaikkine monimutkaisuuksineen? Mielenterveydellä on päärooli ihmisen hyvinvoinnissa kaikissa kehitysvaiheissa ja kaikille elämänalueilla.
28.9.2020 klo 13.09  Tiina Laaninen
Muusikko Jamo Niemi sai viime joulukuussa murskaavan diagnoosin. Lämpöilyn ja väsymyksen syyksi paljastui ärhäkkä leukemia. Osa tunnoista tallentui vuodeosastolla tehtyihin lauluihin.
24.9.2020 klo 12.48  Paula Pasanen
Nyt tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi. Samalla tiedän, että yksikin hyvä aikuinen, jokainen hyvä kohtaaminen, voi auttaa nuorta, kertoo apulaisylilääkäri Pauniaho.
18.9.2020 klo 16.05  Ida Ijäs
Kesätyö sairaalahuoltajana Tays Pitkäniemessä avasi Ronja Lindbergille kurkistusikkunan sairaalan arkeen.
16.9.2020 klo 15.43  
Kun potilasturvallisuus vaarantuu, syntyy inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia. Teemapäivän tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta asiasta.
1
2
Seuraava Viimeinen