Julkaistu 8.4.2022
Tutkimus ja data jalostavat vaikuttavan hoidon tulevaisuutta
Ihannemaailmassa jokainen potilas saa oikeaa hoitoa oikeaan aikaan. Silloin myös käytetyt eurot tuottavat potilaalle parhaan hyödyn. Tämä on Taysin vaikuttavan hoidon tavoite, johon tutkimusjohtaja Tarja Laitinen etsii ratkaisuja tieteellisestä tutkimuksesta ja potilasdatasta.
Tutkimusjohtaja Tarja Laitisen katse on tulevaisuudessa, kuten tavallista.
− Toivottavasti ihan pian jokaisen potilaan dataa kerätään ja jäsennetään jollakin tavalla. Dataa analysoimalla seurataan hoidon onnistumista sekä luodaan metodeja ja malleja, jotka hyödyttävät vastaavanlaisia potilaita tulevaisuudessa. Datan pohjalta on tieteellisesti perusteltua luopua vanhoista hoidoista ja ottaa uusia käyttöön, hän kuvaa.
Lääkäri saa tukea päätöksentekoon, kun oman työn tuloksista on helpompi saada tietoa. Lisäksi kun tutkitun tiedon piirtämä kokonaiskuva on selkeä, myös potilas itse pystyy tekemään valintoja omasta hoidostaan.
− On tärkeää tutkia ja ymmärtää hoidon vaikuttavuuden mittareita, sillä vanha viisaus ”sitä saadaan, mitä tilataan” pätee tässäkin. Olemme vasta alussa mutta näin täytämme myös velvollisuuttamme yliopistollisena sairaalana, Laitinen toteaa.
Täsmähoidot tulevat
Laitisella on takanaan pitkä ura keuhkolääkärinä ja geenitutkijana. 90-luvun loppupuolella hän asui USA:ssa ja tutki astmapotilaiden perintötekijöitä. Sittemmin hän on työskennellyt muun muassa Tyksin keuhkoklinikan vastuualuejohtajana ja oli mukana perustamassa Tyksin biopankkia ja tietopalvelua.
Taysissa tehtävän tutkimuksen strategisena johtajana Laitinen aloitti nelisen vuotta sitten. Samaan aikaan käynnisteltiin systemaattista vaikuttavuustyötä ja syntyi Oikealle potilaalle oikea hoito oikeaan aikaan (OOO) -tutkimusohjelma. Ohjelmaan on vuosittain valittu kuusi Taysissa toteutettavaa tutkimusta, joiden tulosten uskotaan tuovan muutosta käytännön toimintaan omassa sairaalassa, kansallisesti tai kansainvälisesti.
Kun on työskennellyt geenitutkijana ikänsä, on yksilöllinen lääketiede ollut työssä aina vahvasti mukana. Siksi Laitinen näkeekin, että ”oikealle potilaalle oikea hoito” -idean mukaisesta tavoitteesta on kirkastunut vasta jäävuoren huippu.
− Täsmälääkkeistä ja yksilöllisesti räätälöitävistä hoidoista on saatu viime aikoina hyviä avauksia. Muun muassa monien syöpien, harvinaistautien ja immuunivasteen sairauksien lääkehoidot ovat muutamassa vuodessa muuttuneet paljon. Mutta laajempi murros on vasta tulossa.
Uusi tietoallas valmistunee kesällä
Jotta tutkija pystyy luomaan malleja vaikuttavalle yksilölliselle potilashoidolle, hän tarvitsee pääsyn potilasdataan.
− Potilastietojen käyttö tutkimuksessa on ollut työlästä ja sairaalasta on puuttunut paljon palveluja, joita tutkija kaipaa. Tämän edistämiseksi on kehitettävä parempia ratkaisuja, hän sanoo.
Muutama vuosi sitten Taysissa alkoikin uuden sukupolven tietoaltaan rakennusprojekti. Kun yhden potilaan hoitotiedot ovat tyypillisesti olleet kymmenissä erillisissä potilastietojärjestelmissä, nyt tiedot tuodaan uuteen tietoaltaaseen, jossa niitä on mahdollista yhdistää yksilötasolla.
Ilman jalostustyötä uusi tietoallas olisi raakatiedon kaatopaikka. Mutta kun raakatieto jatkojalostetaan, tiedot järjestyvät oikeisiin lokeroihin ja niitä on helpompi käyttää erilaisissa tutkimusasetelmissa. Tätä työtä varten Tays Tutkimuspalveluihin perustettiin muutama vuosi sitten myös Kliininen informatiikkaryhmä.
Ryhmään koottiin data-ammattilaisia ja biostatistikkoja, jotka yhteistyössä kliinistä hoitotyötä tekevien kanssa pyrkivät ymmärtämään koottuja tietosisältöjä ja niihin liittyviä epävarmuuksia sekä parhaita analyysimenetelmiä, joilla saadaan vastauksia haluttuihin kysymyksiin.
OOO-hankkeet ovat jo saaneet ensimmäiset maistiaiset Taysin tietoaltaan mahdollisuuksista.
− Kun yhdistetään tietokantojen tekninen hallinta, terveystieteellisen tutkimusaineiston ymmärrys ja tutkijoiden ideat, saadaan luotua pätevä tutkimusohjelma. Järkevästi standardoitu tiedon keskusvarasto, josta tutkija saa työlleen alkusysäyksen jalostetussa muodossa, Laitinen sanoo.
Tarja Laitinen toimii puheenjohtajana Laadulla ja vaikuttavuudella eteenpäin -seminaarissa 22.4.2022 klo 13−15. Seminaarissa Taysin tutkijat ja asiantuntijat pureutuvat eri näkökulmista tutkimustyön haasteisiin ja mahdollisuuksiin vaikuttavan hoidon työkaluna. Tutustu ohjelmaan tarkemmin täältä.
Teksti: Anne Kohtala
Kuva: Laura Vesa