Julkaistu 30.10.2017

Tays investoi kahteen uuteen rakennukseen

Tays on saamassa kaksi uudisrakennusta parhaillaan rakenteilla olevien lisäksi. Uudet rakennukset ovat Tays Keskussairaalan alueelle sijoittuva F-rakennus ja Pitkäniemen alueelle tuleva kehitysvammahuollon terapiatila.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus teki suunnittelukokouksessaan 30.10. investointipäätöksen hankkeiden toteuttamisesta. Molemmat hankkeet kuuluvat Taysin mittavaan uudistamisohjelmaan.

Tilat veritaudeille ja kliiniselle isotooppilääketieteelle

Tulevaan F-rakennukseen sijoittuvat veritautien sekä kliinisen isotooppilääketieteen yksiköt, jotka molemmat tarvitsevat kiireellisesti uudet tilat. Veritautien nykyiset tilat ovat ahtaat. Vuodeosaston huoneet ovat kahden ja kolmen hengen huoneita, ja ne soveltuvat huonosti infektioherkille potilaille. Kliininen isotooppilääketiede tutkii ja hoitaa potilasta radioaktiivisten isotooppien avulla, ja muun muassa säteilyturvallisuussyistä tiloihin liittyy tarkkoja vaatimuksia. Kliinisen isotooppilääketieteen tämänhetkisissä tiloissa toimintaa voidaan jatkaa tehtyjen korjausten turvin uudisrakennuksen valmistumiseen saakka.

F-rakennus nousee nykyisen M-rakennuksen paikalle. Suunnitelmien mukaan urakka käynnistyy vanhan M-rakennuksen purkutöillä kesällä 2018. Tällä hetkellä M-rakennuksessa työskentelevä henkilöstö saa korvaavat työtilat kevään aikana FinnMedi-rakennuksista Kaupin kampukselta.

Aikatauluarvion mukaan uusi F-rakennus voitaisiin ottaa käyttöön syksyllä 2020. Kooltaan se vastaa suunnilleen E-rakennusta, joka valmistui vuonna 2015. Tunnusväritykseltään F on harmaa, ja teema toistuu niin julkisivussa kuin sisustuksessakin.

Hankkeen kustannusarvio nykytasossa on 32,1 miljoonaa euroa. Hanke on saanut sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusluvan, jota edellytetään yli viiden miljoonan euron rakennusinvestoinneilta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

F-rakennuksen havainnekuva

F-rakennuksen havainnekuva. (Kuva: Työyhteenliittymä Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy ja UKI Arkkitehdit Oy)

Kehitysvammahuolto saa terapiatilan

Toinen investointipäätös koskee Tays Pitkäniemen alueelle sijoittuvaa vaativan kuntoutuksen terapiatilaa, joka palvelee kehitysvammahuollon asiakkaita. Kuntoutustilat ovat tällä hetkellä riittämättömät, ja uusi rakennus terapia-altaineen on ehdottoman tarpeellinen kehitysvammahuollon asiakkaille.

Terapiatila sijoittuu kehitysvammahuollon rakennusten läheisyyteen Nokian Pitkäniemessä. Kolmikerroksiseen uudisrakennukseen tulee altaan lisäksi sauna-, pesu- ja pukeutumistilat, kuntosali, kuntoutusterapiatiloja sekä toimistotilaa.

Kehitysvammahuollon ja aikuispsykiatrian yhteistä terapiarakennusta on suunniteltu jo aiemmin, mutta päätös aikuispsykiatrian palveluiden siirrosta Tays Keskussairaalan yhteyteen toi muutoksia suunnitelmiin. Aiempaa hankesuunnitelmaa on kuitenkin hyödynnetty suunnittelussa ja sitä on päivitetty niin, että se vastaa kehitysvammahuollon tarpeisiin.

Tavoite on, että terapiatilat otetaan käyttöön joulukuussa 2019. Suunnittelu ja hankinta pyritään saamaan valmiiksi toukokuussa 2018, jonka jälkeen voidaan aloittaa rakentaminen. 

Hankkeen kokonaisbudjettiarvio on 4,9 miljoonaa euroa. Koska kustannusarvio on niin lähellä STM:n poikkeusluvan hakemisen alarajaa, ennen rakentamisen käynnistymistä kysytään STM:n linjausta asiaan.

Kehitysvammahuollon terapiatila

Kehitysvammahuollon terapiatila. (Kuva: Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy)