Unilaboratorio, video-EEG
Kliinisen neurofysiologian unilaboratorio ja video-EEG-yksikkö
Yleensä lääkäri lähettää potilaan unitutkimukseen, jos tällä epäillään uniapneaa eli unenaikaisia hengityshäiriöitä. Tutkimme myös muista syistä johtuvaa poikkeavaa päiväväsymystä ja vireystilan laskua sekä pitkään jatkunutta unettomuutta. Video-EEG-tutkimuksella taas selvitetään erilaisia kohtauksellisia oireita sekä diagnosoidaan, tyypitetään, paikannetaan ja arvioidaan epilepsiaa.
Unilaboratorio- ja video-EEG-yksikkö on avoinna maanantaista kello 7 perjantaihin kello 15. Unitutkimus kestää tyypillisesti joko illasta aamuun eli yhden yön yli tai illasta seuraavan päivän alkuiltaan. Video-EEG-tutkimus kestää 1–4 vuorokautta tutkimustarpeesta riippuen.
Tutkimuksiin tarvitaan lääkärin lähete.
Teemme vuosittain lähes 2000 unitutkimusta ja video-EEG-tutkimuksia 350 tutkimusvuorokauden verran.
Ohjeita tutkimukseen kutsutulle
Tutkimukseen tuleva saa kutsukirjeen mukana kirjallisen potilasohjeen. Lähettävä yksikkö antaa potilaalle selkeät ohjeet lääkityksestä, jos se poikkeaa potilasohjeessa mainitusta.
Unilaboratoriossa ja video-EEG:ssä ei ole erillistä ilmoittautumispistettä, joten yksikön ovista sisään tultaessa ilmoittaudutaan lähimmälle hoitajalle. Hoitaja esittelee laboratorion yleiset tilat ja ohjaa tutkimushuoneeseen.
Ota yhteyttä takaisinsoittonumeroon, jos
- Varattu tutkimusaika ei sovi
- Sairastut eikä tutkimusta voi tehdä
- Tarvitset päivittäisissä toiminnoissa avustajaa tai erityisiä apuvälineitä
- Sinulla on jotain kysyttävää tutkimukseen liittyen
Tutkimuksessa käyvän potilaan jatkohoidosta vastaa lähettävä yksikkö.
Tilat ja henkilökunta
Unilaboratoriossa on yhden hengen huoneita sekä wc- ja suihkutilat käytävän varrella lähellä huoneita. Video-EEG:ssä on yksi kahden hengen huone ja wc-suihkutila, johon on käynti potilashuoneesta.
Lisäksi unilaboratorion ja video-EEG:n käytössä on yksi yhden hengen huone, jossa on oma wc-suihkutila. Käytämme huonetta vuorotellen ja tarpeen mukaan uni- ja video-EEG-tutkimuksiin.
Keittiötilassa on jääkaappi, johon voi tarvittaessa tuoda omia eväitä. Aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala kuuluvat tutkimuksissa oleville siltä osin, kun he ovat tutkimuksissa paikalla aterioiden tarjoiluaikaan.
Unilaboratoriossa ja video-EEG:ssä työskentelee arkipäivisin sairaanhoitajia, bioanalyytikoita, erikoislääkäreitä, fyysikoita ja osastonsihteeri. Hoitohenkilökunta työskentelee kolmessa vuorossa.
Yhteydenotot
Ajanvarauksen siirron tai peruutuksen voit ilmoittaa sihteerille takaisinsoittonumeroon 03 3116 5940. Voit jättää soittopyynnön milloin tahansa, automaatti kertoo takaisinsoittoajan.
Tekstiviestinumero on 045 7395 9025. Kirjoita yhteen viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.) Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä. Kun olet lähettänyt SMS-viestin, saat paluuviestin, jossa sanotaan ”Kiitos viestistäsi. Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä".
Vastuuhenkilöt
Vastuualuejohtaja, ylilääkäri Olli Kutvonen
Osastonhoitaja Anna-Liisa Sillanpää