Leikkausosasto ja Leiko 24
Teemme Tays Hatanpäällä kirurgisia toimenpiteitä sekä leikkausosastolla että poliklinikoilla. Tays Hatanpäällä on vuodeosastohoitoa ja päiväkirurgista toimintaa monelta erikoisalalta.
Sairaalan erikoislääkärin tutkimuksiin ja hoitoon tarvitaan lääkärin lähete. Kaikki Taysiin tulevat lähetteet osoitetaan Tays Keskussairaalaan, josta ne jaetaan eri toimipisteisiin. Tutkimukset ja hoito toteutetaan jossakin Taysin sairaaloista työnjaon mukaisesti. Mahdollisuuksien mukaan potilaan toive hoitopaikasta pyritään ottamaan huomioon.
Lopullinen hoitopäätös tehdään lähetteen ja poliklinikkakäynnin perusteella. Samalla arvioidaan, tehdäänkö toimenpide polikliinisesti vai leikkausosastolla. Samoin tehdään alustava suunnitelma siitä, vaatiiko toimenpide sairaalassa oloa vai pääseekö potilas kotiin heti toimenpiteen jälkeen.
Kaikki kirurgian hoidonsuunnittelu, ennen toimenpidettä tapahtuva asiakkaiden ohjaus sekä toimenpiteeseen liittyvät valmistelut on keskitetty poliklinikoille ja leiko 24 -yksikköön. Toimenpideajan saa poliklinikkakäynnin yhteydessä, tai jos toimenpide vaatii suunnittelua, kutsun toimenpiteeseen lähettävät hoidonsuunnittelijat. Hoidonsuunnittelijalta voi tarvittaessa kysyä lisätietoa. Ole yhteydessä hoidonsuunnittelijaan, jos toimenpiteen ajankohtaa pitää siirtää. Saman päivän tai seuraavan päivän peruutukset kannattaa soittaa oheiseen ”toimenpidepäivän aamun tiedustelut” -numeroon. Jos toimenpide on polikliininen, toimenpiteeseen kutsuminen ja ohjaus hoidetaan eri poliklinikoilta.
Esikäynti
Leikkausvalmisteluihin kuuluu niin kutsuttu esivalmistelu ja tarvittaessa esikäynti, johon potilas kutsutaan joko suoraan poliklinikalta tai sitten noin viikkoa ennen toimenpidettä. Esikäynti voidaan myös korvata puhelinhaastattelulla, sähköisesti täytetyllä esitietolomakkeella tai kotiin lähetetyillä kirjallisilla toimenpiteeseen valmistautumisohjeilla. Jos esitiedot on saatu hyvin etukäteen, esikäynnin sijaan asiat voidaan hoitaa puhelimitse. Sinulle kerrotaan suunnitellusta toimenpiteestä ja annetaan yksilölliset valmistautumisohjeet. Toimenpiteen luonteesta riippuen tapaat erillisellä käynnillä sairaanhoitajan lisäksi tarvittaessa kirurgin, anestesialääkärin ja fysioterapeutin.
Leiko 24
Potilas saapuu toimenpiteeseen leiko 24 -yksikköön toimenpidepäivän aamuna suoraan kotoa ja siirtyy hoitajan opastama leikkaussaliin. Tätä ennen hän on käynyt tarvittavissa tutkimuksissa ja saanut toimenpiteeseen valmistavan ohjauksen.
Leikkauksesta toipuminen on suunniteltu niin, että jos kotiutuminen tapahtuu samana päivänä, potilas kotiutuu suoraan Leikon heräämöstä. Pidempiaikainen hoito tapahtuu kirurgian osastoilla 1 tai 2.
Leikkausosasto ja leiko 24 -yksikkö ovat avoinna maanantaista perjantaihin.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Jos sinulla on kysyttävää, luethan ennen yhteydenottoa vastauksemme usein kysyttyihin kysymyksiin:
Usein kysyttyjä kysymyksiä leikkauksesta ja Leiko24-yksiköstä
Hoidonsuunnittelijat
- Gastrokirurgia (vatsaelinkirurgia): 03 311 58250
- Lihavuuskirurgia, proktologia (peräsuolen alueen toimenpiteet), nukutuksessa tehtävät mahalaukun ja paksusuolen tähystykset: 03 311 58595
- Yleiskirurgia, rinta- ja kilpirauhaskirurgia: 03 311 58130
- Rintaplastiikkakirurgia, melanoomat: 03 311 58140
- Ortopedia (olkapää- ja jalkateräortopedia) ja urologia: 03 311 58150
- Neurokirurgia ja ortopedia (polviortopedia): 03 311 58066
- Gynekologia: 03 311 58160
Puhelinnumerot ovat takaisinsoittonumeroita. Voit jättää viestin koska tahansa. Takaisinsoittoaika kerrotaan sinulle, kun jätät pyynnön.
Vastuuhenkilöt
Hoidonsuunnittelu, leiko 24 -yksikkö ja heräämövalvonta: osastonhoitaja Mervi Partanen
Leikkaussalitoiminta: osastonhoitaja Leena Sulanto
Apulaisylilääkäri Juha Virman
Osastonylilääkäri Martti Koljonen