Neurologian osasto HNE2

Tutkimme ja hoidamme osastolla neurologisia potilaita. Yleisimpiä potilasryhmiä ovat erilaisia hermoston eli aivojen, selkäytimen, ääreishermojen sekä lihasten sairauksia sairastavat potilaat.

Potilaat tulevat osastolle pääasiassa Tays Keskussairaalan neurologian tai neurokirurgian osastoilta. Osa potilaista tulee suoraan Taysin aivoverenkiertohäiriöyksiköstä tai Ensiapu Acutasta. Potilaita tulee kuntoutus- ja arviointijaksolle myös suoraan kotoa. Keskimääräinen hoitoaika on noin 20 vuorokautta.

Osaston toiminta on painottunut neurologiseen kuntoutukseen, lääkehoidon arviointiin ja sekä apuvälineiden tarpeen kartoitukseen. Hoito ja kuntoutus on yksilöllistä ja potilaan tarpeista lähtevää.

Moniammatillinen työryhmä asettaa kuntoutumiselle tavoitteet yhdessä potilaan ja läheisten kanssa. Näiden tavoitteiden saavuttamista myös seurataan. Työryhmään kuuluvat neurologian erikoislääkärit, erikoistuvat lääkärit, sairaanhoitajat, lähi- ja perushoitajat, fysioterapeutit, neuropsykologi, toimintaterapeutti, puheterapeutti, sosiaalityöntekijä, osastonsihteeri sekä sairaalahuoltajat.

Toiminnan tarkoituksena on luoda edellytyksiä kuntoutumiselle niin, että potilas selviää kykyjensä mukaan päivittäisistä toiminnoista mahdollisimman omatoimisesti. Jatkohoidon tarve arvioidaan hoitojakson aikana yksilöllisesti.

Tilat ja henkilökunta

Potilaspaikkoja osastolla on yhteensä 32. Osastolla on kahdeksan yhden hengen huonetta ja loput huoneista ovat kahden hengen huoneita. Wc-ja pesutilat on jaettu kahden huoneen kesken.

Osastolla työskentelee kaksi lääkäriä, sairaanhoitajia, lähihoitajia, osastonhoitaja sekä puolipäiväinen koordinaattori ja sihteeri.

Sairaalapastorin palvelut ovat käytössä päivittäin, ja hartaus- tai keskusteluhetkiä pyritään järjestämään kerran viikossa.

Vierailut

Osastollamme ei ole vierailuaikaa. Vierailijoita pyydetään kuitenkin huomioimaan muut potilaat, potilaiden lepoajat, mahdolliset hoitotoimenpiteet sekä terapia-ajat. Hatanpään puistosairaalan pääovi on avoinna kello 7–19.

Sairaalan ympäristössä on parkkikiekollisia pysäköintipaikkoja.

Hatanpään kantasairaalassa pääaulan vieressä sijaitsee kahvila, joka on avoinna arkisin kello 8–18 ja lauantaisin kello 11–16. Sunnuntaisin kahvila on suljettu.

Puistosairaalan K-puolen aulassa on mahdollisuus tietokoneen käyttöön sekä kolikoilla toimiva kahviautomaatti.

Vastuuhenkilöt

Ylilääkäri Jari Honkaniemi 
Osastonhoitaja Laura Kukkola