Hematologian osasto 10a

Hoidamme erilaisia verisairauksia sairastavia aikuispotilaita. Suurin osa potilaista tulee päivystyslähetteellä. Tyypillisin osastolla hoidettava sairaus on akuutti leukemia.

Monien verisairauksien hoito edellyttää pitkiä hoitojaksoja, jotka vaativat erikoissairaanhoidon osaamista. Hoitojen päätyttyä potilaat siirtyvät yleensä seurantaan Taysin tai oman keskussairaalansa hematologian poliklinikalle, mutta osalla jatkohoito voidaan toteuttaa myös aluesairaalassa tai terveyskeskuksessa.

Jos hoidossa käytetään allogeenistä eli terveeltä luovuttajalta kerättyjen kantasolujen siirtoa, tämä tehdään joko Helsingissä tai Turussa.

Osastolla toimii autologisten kantasolukeräysten ja -siirtojen yksikkö, joka palvelee sekä aikuis- että lapsipotilaita hoitavia yksiköitä koko erityisvastuualueella. Autologisessa kantasolusiirrossa potilas saa häneltä itseltään aiemmin kerättyjä kantasoluja.

Tilat ja henkilökunta

Osastolla on yhden, kahden ja kolmen hengen huoneita, joissa osassa on oma wc ja suihku. Potilaspaikkoja on yhteensä 14. Potilaiden käytössä on myös päiväsali, jossa tarjoillaan päiväkahvi ja iltapalaa.

Osastolla työskentelee osastonhoitaja, 21 sairaanhoitajaa, 2 lähi- tai perushoitajaa sekä 1,5 sihteeriä. Osastolla toimii kolme kokenutta hematologian erikoislääkäriä sekä vaihteleva määrä sisätauteihin ja hematologiaan erikoistuvia lääkäreitä.

Vierailut

Potilaat ovat sairautensa ja hoitojensa vuoksi herkkiä saamaan infektioita, joten osastolla ei saa vierailla sairaana ja hyvästä käsihygieniasta on huolehdittava joka tilanteessa. Osastolle ei voi tuoda kukkia tai viherkasveja.

Lue myös: Vierailijoille ja läheisille

Vastuuhenkilöt

Osaston vastaava lääkäri Johanna Rimpiläinen
Kantasolutoiminnasta vastaava lääkäri Marja Sankelo
Osastonylilääkäri Marjatta Sinisalo
Osastonhoitaja Annu Lehtonen
Kantasolukeräyshoitaja Marja Friberg