Urologian vuodeosasto

Tutkimme ja hoidamme urologisia potilaita. Yleisimpiä osastohoitoa vaativia tilanteita ovat urologiset syövät, eturauhasen hyvänlaatuiset sairaudet, virtsarakon ja virtsaputken toiminnalliset häiriöt, erektiohäiriöt ja virtsakivet.

Hoidamme osastolla myös kilpirauhas- ja lisäkilpirauhasleikattuja yleiskirurgisia potilaita. Lisäksi osastolla hoidetaan rintasyöpäpotilaita, joille on tehty päivystysleikkaus. Muuten rintasyöpäpotilaat hoidetaan Tays Hatanpään sairaalassa. Vastaamme muun muassa kilpirauhas- ja lisäkilpirauhasleikkausten jälkeisestä osastohoidosta.

Potilaita tulee osastolle kotoa suunnitellusti kutsuttuina, urologian poliklinikalta tai päivystyksenä Acutasta. Keskimääräinen hoitojakso osastolla on 2–3 vuorokautta, minkä jälkeen potilas siirtyy jatkohoitoon hoitolaitokseen tai toiseen sairaalaan.

Tilat ja henkilökunta

Osastolla on yhteensä 24 potilaspaikkaa. Huoneet ovat kahden hengen huoneita, joiden yhteydessä on wc ja suihku. Jokaisessa huoneessa on oma televisio. Paikkatilanteen mukaan saatamme joutua sijoittamaan miehiä ja naisia samoihin huoneisiin. Osastolla on päiväsali hyväkuntoisia potilaita ja heidän läheisiään varten.

Hoitoon osallistuvat sairaanhoitajat, perus- ja lähihoitajat, osastonsihteerit ja sairaalahuoltajat sekä tarvittaessa avannehoitaja, sosiaalityöntekijä, fysioterapeutti ja ravitsemusterapeutti. Osastolla on myös sairaanhoidon ja lääketieteen opiskelijoita.

Vierailut

Koemme läheisen merkityksen potilaalle tärkeäksi ja näemme läheisen osana potilaan hoitoa. Läheinen voi potilaan luvalla osallistua hoidon suunnitteluun ja toteutukseen.

Hoitoon osallistumisesta on hyvä keskustella omahoitajan kanssa. Läheinen voi auttaa potilasta esimerkiksi liikkumisessa, syömisessä ja peseytymisessä. Myös potilaan ohjaustilanteissa läheisen on hyvä olla mukana.

Osastolla on vapaat vierailuajat. Toivomme läheisiltä hienotunteisuutta muita potilaita kohtaan, sillä he saattavat olla huonokuntoisia tai juuri leikkauksesta toipumassa. Hyväkuntoiset potilaat voivat tavata läheisiään päiväsalissa.

Toivomme läheisten arvioivan potilaan saamaa hoitoa, osaston toimintaa ja viihtyisyyttä sekä antavan siitä palautetta hoitohenkilökunnalle.

Lue myös: Vierailijoille ja läheisille

Puhelut ja tiedustelut osastolle

Potilaat voivat ottaa sairaalaan mukaan oman matkapuhelimen, jolloin suora yhteydenpito omaisiin ja läheisiin on mahdollista potilaan kunnon sen salliessa.

Puhelinliikenteen ruuhkautumisen estämiseksi toivomme, että potilaalla olisi nimetty yhdyshenkilö, joka on yhteydessä hoitohenkilökuntaan ja välittää potilasta koskevat tiedot muille läheisille.

Potilaat voivat kotiutumisen jälkeen soittamisen sijaan laittaa viestiä myös OmaTaysin sähköisen asioinnin välityksellä (www.omatays.fi => Hoitokeskustelut).  Hoitaja vastaa näihin viesteihin viimeistään kahden arkipäivän kuluessa. Tarvittaessa hän konsultoi asiasta myös osastosta vastaavaa lääkäriä.

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri Juha Koskimäki
Osastonhoitaja Arja Vallivaara