Sairaanhoitaja keskustelee potilaan kanssa vuoteen äärellä

Hematologinen osasto

Verisairauksien vuodeosasto

Hoidamme erilaisia verisairauksia sairastavia aikuispotilaita. Suurin osa potilaista tulee päivystyslähetteellä.

Tyypillisimmät osastollamme hoidettavat sairaudet ovat akuutti leukemia ja myelooma. 

Osastolla teemme myös autologisia intensiivihoitoja, joissa solunsalpaajahoidon jälkeen potilaalle palautetaan häneltä aiemmin kerätyt kantasolut. Solut kerätään kantasolukeräysyksikössä, joka sijaitsee Verisairauksien keskuksen 3. kerroksessa. Siellä tehdään kaikki sairaalamme kantasolukeräykset, myös syövänhoidon ja lastentautien potilaille.

Monien verisairauksien hoito edellyttää pitkiä hoitojaksoja, jotka vaativat erikoissairaanhoidon osaamista. Hoitojen päätyttyä potilaat siirtyvät yleensä seurantaan Taysin tai oman keskussairaalansa hematologian poliklinikalle, mutta osalla jatkohoito voidaan toteuttaa myös aluesairaalassa tai terveyskeskuksessa.

Jos hoidossa käytetään allogeenistä eli terveeltä luovuttajalta kerättyjen kantasolujen siirtoa, tämä tehdään joko Helsingissä tai Turussa.

Tilat ja henkilökunta

Osastolla on yhden hengen huoneita, joissa osassa on oma wc ja suihku. Potilaspaikkoja on yhteensä 18. Potilaiden käytössä on myös päiväsali, jossa tarjoillaan päiväkahvi ja iltapalaa.

Osastolla työskentelee osastonhoitaja, 21 sairaanhoitajaa, kaksi lähi- tai perushoitajaa sekä 1,5 sihteeriä. Osastolla toimii kaksi hematologian erikoislääkäriä sekä vaihteleva määrä sisätauteihin ja hematologiaan erikoistuvia lääkäreitä.

Vierailut

Potilaat ovat sairautensa ja hoitojensa vuoksi herkkiä saamaan infektioita, joten osastolla ei saa vierailla sairaana ja hyvästä käsihygieniasta on huolehdittava joka tilanteessa. Osastolle ei voi tuoda kukkia tai viherkasveja.

Lue myös: Vierailijoille ja läheisille

Vastuuhenkilöt

Vt. ylilääkäri Outi Laine
Osastonhoitaja Anna Silvennoinen
Erikoislääkäri Johanna Rimpiläinen / vuodeosasto
Apulaisylilääkäri Marja Sankelo / kantasolusiirtotoiminta
Sairaanhoitaja Marja Friberg / kantasolusiirtotoiminta