Julkaistu 15.6.2017

Taysin etupihan työmaalla juhlitaan harjannostajaisia

SRV:n toteuttaman Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihahankkeen rakennustyöt ovat puolivälissä, ja työmaalla juhlitaan harjannostajaisia torstaina 15. kesäkuuta. Taysin etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta ja maanalainen pysäköintihalli, jotka otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2018–2020 aikana.

Taysin etupihan rakenteilla olevat uudet tilat tulevat palvelemaan lapsia, nuoria, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista ja sydänsairauksista kärsiviä potilaita sekä raskaana olevia ja synnyttäjiä. Lisäksi tiloihin tulee toimenpideradiologian ja verisuonikirurgian yksikkö ja sairaalan uusi pääaula.

”SRV:llä on pitkä kokemus vaativien sairaalatilojen rakentamisesta sekä turvallisen sairaalatoiminnan mahdollistamisesta rakentamisen aikana ja Taysin etupihahanke on yksi hieno esimerkki ammattitaidostamme. Kyseessä on laaja hanke ja työmaan sijainti on ollut haastava. Työt ovat kuitenkin edenneet aikataulussa ja budjetissa sekä ennen kaikkea hyvässä yhteishengessä tilaajan kanssa”, kertoo SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala.

”Taysin etupihan rakentaminen on sairaalan historian mittavin investointihanke. Uusien toimintatapojen ja sitä tukevien tilojen myötä meillä on entistä paremmat mahdollisuudet tehostaa toimintaamme sekä tarjota hyvää hoitoa ja palvelua tulevaisuudessakin niin pirkanmaalaisille kuin koko Suomesta tuleville potilaille”, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen kertoo.

Taysin etupihahankkeen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 2015. Ensimmäisenä valmistuvan Sydänsairaalan vesikatto on ollut valmiina syksystä 2016 asti, ja sisäpuolella on nyt käynnissä sisävalmistustyöt sekä talotekniikka-asennukset. Myös rakennuksista suurimman, useita eri hoitoyksiköitä sisältävässä D-rakennuksessa on käynnissä sisävalmistustyöt, ja muissa rakennuksissa tehdään runko- tai vesikattotöitä.

Hankkeella on myös hyvin laajat työllistävät vaikutukset. Kaikkiaan hanke työllistää 3 000 henkilötyövuoden verran rakentamisen, kuljetusten ammattilaisia sekä ja alihankkijoita. Tähän mennessä työmaalle on perehdytetty jo noin 2 000 työntekijää, joista lähes puolet on pirkanmaalaisia. Työmaan vahvuus tällä hetkellä on reilu 300.

Etupihan uudisrakentaminen on osa Taysin uudistamisohjelmaa. Sen ensimmäiset uudet tilat ovat jo käytössä vuonna 2015 valmistuneessa E-rakennuksessa munuais- ja infektiopotilaille. Uudisrakentamisen lisäksi on tarkoitus remontoida sairaalan vanhoja tiloja.

Etupihan rakentaminen pikakelauksena

Etupihan työmaa rakennustöiden käynnistymisestä 17.8.2015 näihin päiviin asti on nähtävissä vajaan parin minuutin videosta. Video on tehty työmaan webbikameran kuvasta.

Keskussairaala valmistui Tampereelle vuonna 1962

Ensimmäiset potilaat pääsivät hoitoon Tampereelle valmistuneeseen keskussairaalaan 55 vuotta sitten. Katso arkistoiden kätköistä löytynyt Suomi Filmin video Tampereelle rakennettavasta keskussairaalasta. Noin kymmenminuuttinen lyhytelokuva kertoo millä periaatteilla keskussairaalaa aikoinaan suunniteltiin ja rakennettiin.