Julkaistu 26.9.2019

Taysin uusi pääsisäänkäynti avataan lauantaina 28.9.

Uusi pääsisäänkäynti avataan lauantaina 28.9.

Taysin uusi pääsisäänkäynti avataan lauantaina 28.9. Uudesta pääsisäänkäynnistä on kulkuyhteys useimpiin sairaalan yksiköihin. Neljä vuotta kestänyt etupihahanke kattaa kolme uudisrakennusta, uuden pääsisäänkäynnin sekä pysäköintihallin. Etupihalla sijaitseva Sydänsairaala otettiin käyttöön jo toukokuussa 2018.

Taysin uudessa pääaulassa myös palvelut ovat uudistuneet. Aulassa neuvontapisteen lisäksi palvelevat R-kioski, Pikante Cafe, Tammedica-apteekki sekä Subway. Aulassa sijaitsevasta Kohtaamispaikasta voi saada vertaistukea eri potilasjärjestöiltä. Lisäksi aulassa on hiljentymishuone sekä viihtyisä oleskelutila.

Osa pysäköintihallista on ollut käytössä jo toukokuusta 2018 alkaen, mutta nyt pysäköintihalli on valmis kokonaisuudessaan, ja siellä on yli 400 autopaikkaa. Pysäköintihallista on suorayhteys liukukäytävää pitkin uuteen pääaulaan tai hissillä suoraan kerroksiin. Myös saattoliikenne ja taksiliikenne ohjataan pysäköintihalliin. Ensimmäiset 30 minuuttia ovat hallissa maksuttomia. Pysäköintihalli on osoitteessa Kuntokatu 2.

Taysin uusiin tiloihin pääsee tutustumaan kaikille avoimessa Taysin uutta -tapahtumassa lauantaina 28.9. klo 10-13. Katso tapahtuman ohjelma tays.fi/taysinuutta

Tärkeät osoitteet

Pääsisäänkäynti, Elämänaukio 2.

Osoite on kokonaan uusi, joten sitä ei löydy vielä sähköisistä karttapalveluista. Elämänaukio sijaitsee Teiskontien ja Kuntokadun risteyksessä, ja on tarkoitettu kevyelle liikenteelle.

Pysäköintihalli, Kuntokatu 2.

Tilaa myös saatto- ja taksiliikenteelle. Ensimmäinen 30 minuuttia maksuton.

Pääaulan palvelut

  • Ovet ovat avoinna klo 6-22
  • Palveluneuvonta avoinna ma-pe klo 7-18 ja la-su klo 11-17. Kesäisin 1.6.- 31.8. lyhennetty aukioloaika.
  • Kahvila- ja ravintolapalveluja (Subway, R-kioski, Pikante Cafe)
  • Apteekki Tammedica
  • Hiljentymistila ja oleskelutila
  • Kohtaamispaikka, jossa järjestöt tarjoavat vertaistukea

Etupihan tilat

  • L-rakennus, lasten ja nuorten sairaala. Aloittaa toimintansa vaiheittain 17.9. alkaen.
  • Pääsisäänkäynti avataan lauantaina 28.9. klo 10
  • Sydänsairaala, avattu toukokuussa 2018.
  • Pysäköintihalli, 400 paikkaa. Avattu toukokuussa 2018, kaikki paikat käytettävissä 28.9.2019 alkaen.
  • D-rakennus. Pääsisäänkäynnin kupeessa oleva keltainen 9-kerroksinen rakennus avataan vaiheittain tammikuussa 2020. D-rakennukseen sijoittuu raskaana olevien, synnyttäjien ja vastasyntyneiden hoito, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien hoito, verisuonikirurgia, toimenpideradiologia sekä välinehuolto. D-rakennuksen katolla on helikopterikenttä.

Etupihan kokonaiskustannus oli 250 M€. Etupiha valmistui aikataulun mukaisesti.

Taysin uudistamisohjelma käynnistyi vuonna 2010 ja jatkuu vaiheittain tulevanakin vuosikymmenenä. Uudistaminen kattaa sekä uudisrakennuksia että vanhojen rakennusten kunnostusta.