Julkaistu 3.1.2022

Tays Pitkäniemen sairaala-alueen kahvilatoiminta päättyy

TAYS Pitkäniemen alueella toimiva Kahvila Rokki on lopettanut toimintansa. Uutta toimijaa kahvion tiloihin ei ole yrityksistä huolimatta saatu. Kahvilatoiminnan loppuminen vaikuttaa potilaiden ja alueella vierailevien virkistäytymismahdollisuuksiin.

Muutoksen vuoksi Pitkäniemen alueella ei ole jatkossa enää samanlaista kahvilassa käynnin mahdollisuutta. Tähän asti Kahvila Rokista on voinut hankkia kahvilatuotteiden lisäksi myös muun muassa tupakkaa. Tupakkatuotteiden saannin vaikeutuminen voi tuottaa joillekin potilaille yllätyksen ja harmistusta, etenkin päivystysaikaan. Sairaalassa tarjotaan reseptivapaita nikotiinikorvaustuotteita sekä lääkehoitoa tupakoimattomuuden tukemiseksi. Näitä vaihtoehtoja tullaan tarjoamaan jatkossa entistä useammin.

Jatkossa lähin kauppa sijaitsee viiden kilometrin päässä. Osastot voivat aika ajoin hoitajaresurssien salliessa järjestää ryhmäkäyntejä kauppaan. Toivomme tiedon kahvilatoiminnan muutoksesta tavoittavan Pitkäniemeen tulevat potilaat, heidän läheisensä sekä muut alueella vierailevat henkilöt.