Julkaistu 4.3.2021

Biopankkien Annatko luvan -kampanja alkaa Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla

Tänään käynnistyy Annatko luvan -kampanja, jossa kerätään kansalaisten vapaaehtoisuuteen perustuvia biopankkisuostumuksia tutkimukselle olennaisten näytteiden saamiseksi. Kampanjaan kuuluu muun muassa tv-mainoksia ja ulkomainontaa. Mukana on myös Tampereen biopankki.

Moderni lääketiede ja sen hoidot perustuvat tutkimustietoon. Tutkimusten avulla on onnistuttu kukistamaan monet aiemmin henkeä uhanneet taudit. Biopankkinäytteiden avulla edistetään lääketieteellistä tutkimusta, jonka tarkoituksena on kehittää uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja.

– Tänään tehty tieteellinen tutkimus auttaa luomaan uusia, entistä parempia hoitoja huomiselle. Tiede tarjoaa ratkaisuja sairauksien nujertamiseen ja entistä parempiin hoitoihin, korostaa johtaja Johanna Mäkelä Tampereen biopankista.

Annatko luvan -kampanja alkaa tänään. Mukana ovat Auria Biopankki, Pohjois-Suomen Biopankki Borealis, Tampereen Biopankki, Keski-Suomen Biopankki, Itä-Suomen Biopankki, Helsingin Biopankki ja Suomen Terveystalon Biopankki.

Biopankit keräävät ja säilyttävät biologisia näytteitä ja näytteenantajaan liittyvää terveystietoa biolääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä varten.

– Biopankkeihin ei kerätä näytteitä ainoastaan yksittäiseen tutkimuskysymykseen vastaamista varten, vaan biopankissa olevia näytteitä on mahdollista hyödyntää lukuisiin tutkimuksiin nyt ja tulevaisuudessa. Biopankeilla on suuri merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle, Mäkelä muistuttaa.

Annatko luvan -kampanja käynnistyy nyt toista kertaa. Ensimmäinen kampanja käynnistettiin viime vuoden huhtikuussa. Ensimmäisen kampanjan aikana suostumuksia saatiin lähes 14 000 ympäri Suomen. Kampanjan tärkein tavoite on kuitenkin biopankkitiedon lisääminen.

Biopankit tärkeitä erilaisten sairauksien tutkimuksessa

Biopankkien tekemä näytekeräys voi auttaa monenlaisten tautien tutkimuksissa, joissa kehitetään esimerkiksi rokotteita infektioiden ehkäisyyn, etsitään hoitoja, selvitetään syitä sairastumiselle ja suunnitellaan sairauksien ennaltaehkäisyä.

Biopankkien näytteitä on myös hyödynnetty koronapandemian aikana muun muassa FinnGen-hankkeen tutkimuksessa, jossa on pyritty ymmärtämään koronavirusinfektion perinnöllistä taustaa. Lisäksi Tampereen Biopankin aineistoja hyödynnetään lukuisiin muihin tutkimuksiin esimerkiksi syöpään, endokrinologisiin sairauksiin tai silmäsairauksiin liittyen.

Näin voi antaa biopankkisuostumuksen:

  • Jokaisen on mahdollista luovuttaa näytteensä biopankkiin: edellytyksenä on ainoastaan voimassa oleva suomalainen henkilötunnus.

  • Osallistuminen on vapaaehtoista ja edellyttää suostumuksen antamista.

  • Biopankkisuostumuksen voi antaa sähköisesti tai paperilla. Biopankkisuostumuksen voi peruuttaa milloin tahansa ilman erillistä syytä samalla tavalla.

  • Biopankkisuostumus tai -kielto kannattaa tehdä siihen biopankkiin, jonka sairaanhoitopiirissä oma terveydenhuolto tapahtuu.

  • Pirkanmaalaiset voivat antaa suostumuksen sähköisesti OmaTays-palvelussa.

  • Biopankkinäyte (yleensä verinäyte) otetaan yleensä laboratoriossa muun näytteenoton yhteydessä. Joissakin sairaanhoitopiireissä näytteen voi käydä antamassa myös erikseen.

  • Vaikka nyt ei heti olisi mahdollista antaa näytettä, on asia hyvä pitää mielessä ja tilata sopivan hetken tullen aika laboratoriosta näytteenottoa varten tämän vuoden aikana.

  • Lisätietoja suostumuksen antamisesta löytyy oman alueen biopankin verkkosivuilta. Alueella toimivan biopankin löydät osoitteesta www.annatkoluvan.fi.

Lue lisää: