Julkaistu 17.8.2016

Suomen Akatemia uudistaa tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan rahoitusmuotoja

Laadukkaan tutkimuksen, tieteen uudistumisen ja tutkijanuran näkökulmasta kokemus useista tutkimusympäristöistä on tärkeää. Tämän takia tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan tehtävien hakijoilta edellytetään jatkossa joko tehtävän alkamisen yhteydessä käynnistyvää tai aiempaa työskentelyä jossakin muussa paikassa kuin missä väitöskirjatyö on tehty. Akatemian hallitus päätti muutoksesta kokouksessaan 21.4. Samalla päätettiin lisätä akatemiatutkijan palkkauksen joustavuutta. Muutokset tulevat voimaan syksyn 2016 haussa.

Tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan tehtävien hakijoilta edellytetään syksyn 2016 hausta alkaen, että he

  • joko hakevat rahoitusta työskennelläkseen eri paikassa kuin missä ovat väitöskirjatyönsä tehneet tai

  • he ovat välillä työskennelleet vähintään puoli vuotta jossakin muussa organisaatiossa tutkimus- tai vastaavissa tehtävissä.

(lähde: Suomen Akatemian internetsivut)

 

Lue lisää Suomen Akatemian sivuilta