Julkaistu 24.6.2021
Ulkomailta palaavien käytävä koronatestissä
Suomeen tulee aiempaa enemmän koronatartuntoja ulkomailta, koska matkustusrajoituksia on kevennetty. Viime viikkoina tartuntoja on tullut erityisesti Venäjältä, josta palaa Suomeen jalkapallon EM-kisaturisteja.
Myös Pirkanmaalle on tullut tartuntoja Venäjällä käyneiden jalkapalloturistien mukana. Ylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan ulkomaiset tartunnat lähtivät nousuun jo viime viikolla.
– Pirkanmaalla kuluvalla viikolla todetuista 36:sta tartunnasta 19 on saatu ulkomailta ja näistä 12 Venäjältä, Syrjänen kertoo.
THL muistuttaa, että Venäjän koronavirustilanne on kesäkuussa nopeasti pahentunut ja liikkeellä on erityisesti Intiasta peräisin olevaa deltavarianttia. Tämän vuoksi THL suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Venäjälle.
– Kaikkien Venäjältä palaavien matkustajien tulee hakeutua koronatestiin 72 tuntia Suomeen tulonsa jälkeen ja välttämään sosiaalisia kontakteja testituloksen valmistumiseen saakka, Syrjänen muistuttaa.
Testiin voi hakeutua omalla koti- tai oleskelupaikkakunnalla. Koronavirustestit ovat testattavalle maksuttomia.
Myös Pirkanmaalla on käytössä finentry.fi -palvelu, joka ohjaa ja neuvoo kaikkia ulkomailta Suomeen saapuvia matkustajia koronatestauksista ja omaehtoisesta karanteenista.