Persoonallisuushäiriö ja traumatausta
Traumataustaisten persoonallisuushäiriöisten potilaiden kohdalla hoitoprosessin painopisteen tulisi olla selvittelevän työn lisäksi vakauttamisessa. Sitä toteutetaan suositeltavien käytäntöjen mukaisesti, joko yksilö- tai ryhmämuotoisesti. Hoitavan henkilön on syytä kiinnittää erityistä huomiota potilaan kohtaamisen empaattisuuteen, läsnä olevuuteen, supportiivisuuteen, kiireettömyyteen ja hoidon puitteiden kannalta liian vaativiksi arvioitujen kokemusten käsittelyn jarrutteluun.
Turvalliseen traumaterapiaan kuuluvat ylivireystilan ymmärtäminen, kyky havainnoida ja arvioida autonomisen hermoston aktivaatiotasoa ja keho-orientoituneet työvälineet, joilla pystytään hallitsemaan ylivireystilaa traumatyöskentelyn aikana. Lisäksi selvittely-, tuki- ja psykoedukatiivispainotteinen perhetyö on olennaisen tärkeää. Hoidon aikana kertynyt epäily tai tieto traumataustasta sekä tähän pohjaavat hoitosuositukset on syytä välittää selkeästi myös jatkohoitopaikkaan.
Kompleksinen PTSD (complex post-traumatic stress disorder, C-PTSD) kuvaa oireyhtymää, joka on tavallinen pitkään traumaattisissa olosuhteissa eläneillä henkilöillä. Häiriön pääongelmat liittyvät tunteiden ja impulssikontrollin säätelyyn, vuorovaikutus vaikeuksiin ja traumamuistojen aiheuttamiin ongelmiin. C-PTSD ei ole virallinen diagnoosi, mutta se on vakiintunut epäviralliseen käyttöön traumojen jälkivaikutusten kuvaamisessa.
Vaikeissa oireyhtymissä traumakokemukset ovat alkaneet jo varhaisessa lapsuudessa, ne ovat monimuotoisia (sekä fyysinen, henkinen, että seksuaalinen hyväksikäyttö/kaltoinkohtelu) ja traumatisoitunut henkilö paitsi altistuu toistuville uusille traumoille, voi alkaa itse jossain elämänsä vaiheessa itse toimia toisten traumatisoijana.
Käytännössä C-PTSD traumat ovat aina toisen ihmisen aiheuttamia ja useimmiten traumatisoijan teot johtaisivat rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos ne tulisivat julki. Traumatisoituminen on sitä tuhoisampaa, mitä läheisempi rikoksentekijä on uhrille ja mitä vähemmän tukea ja apua (tilaisuutta tulla kuulluksi ja todesta otetuksi) uhri saa. Käytännössä uhri on rikoksentekijän vallan alla vailla mahdollisuutta paeta, ja aikajakso on usein pitkä kuukausista vuosiin.
Vaikka hajottavinta ihmiselle on jatkuva traumatisoituminen lapsuusiässä, kompleksinen traumatisoituminen aikuisikäisenä voi aiheuttaa huomattavaa oireilua aiemmin psyykkisesti terveelle aikuiselle (esim. kidutus, ihmiskaupan kohteeksi joutuminen, suljetut yhteisöt)
C-PTSD potilaalla on tavallisesti useita psykiatrisia diagnooseja, kuten ahdistuneisuus-, mieliala-, syömis-, persoonallisuushäiriö, psykoosi tai dissosiaatiohäiriö. Persoonallisuushäiriöistä tavallisimmin C-PTSD:n assosioituvat epävakaa- ja antisosiaalinen persoonallisuus vastaten loogisesti toisaalta näiden häiriöiden taustalla olevien tekijöiden yleisyyttä (esim. eri tutkimusten mukaan n. 60–95 %:lla epävakaista on taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä ja huomattavalla osalla antisosiaalisista fyysistä pahoinpitelyä).
Itse myöhemmin toisia traumatisoivilla C-PTSD potilailla tärkeintä on ensin saada muita vahingoittava käyttäytyminen loppumaan (esim. oman puolison tai lasten pahoinpitely). Tämä pätee myös antisosiaalisiin henkilöihin, joiden hoidossa ensimmäinen tavoite saattaa olla myös ainoa. Päihdekäyttö vaikeuttaa luonnollisesti hoitoa, mutta päihdehoito ei mene ensisijaisten uhrien turvallisuuden ohi.
Koska C-PTSD oireet huomattavassa määrin ovat samanlaisia tai samankaltaisia persoonallisuushäiriön oirekriteereiden kanssa, on hoidossa huomioitava toisaalta erotusdiagnostiikan vaikeus ja toisaalta hoitotahon oma tuomitsematon, mutta samalla jäsentynyt ja turvallinen asenne. Tähän kuuluu hoidon tavoitteiden ja keinojen realistinen arviointi, sekä hoidon oikea suuntaaminen ja ajoitus. Osa vaikeimpiin C-PTSD:hin liittyvistä oireista on pysyvästi vammauttavia ja/tai elämän laatua heikentäviä johtuen traumojen varhaisuudesta ja vaikeudesta.
Lapsilla C-PTSD oireet voivat olla vielä toiminnallisempia ja hankalampia hahmottaa kuin aikuisilla. Keskeisiä oireita lapsilla saattavat olla pelko- tai kauhutilat, avuttomuus, kiihtynyt tai jäsentymätön käyttäytyminen (ikätasolle vieras, sopimaton tai kaoottinen käyttäytyminen). Osa tällaisesta käyttäytymisestä säilyy aikuisikään, myös erilaisina kehollisesti ilmenevinä, dissosiatiivisina ja psykoottisia oireita muistuttavina oireina.
Haasteena hoitotaholle on yhteistyö sosiaalitoimen, lastensuojelun, koulun ja eri erikoisalojen välillä. Lisääntynyt tietoisuus psyykkisten häiriöiden taustatekijöistä ja varhaisempi, myönteissävytteinen, mutta määrätietoinen apu perheille, auttaa osaltaan C-PTSD ketjujen katkaisemisessa. Erityisesti persoonallisuushäiriöitä sairastaville alaikäisten lasten vanhemmille on hyödyllistä tarjota räätälöityä, käytännön ongelmia ja vanhemmuutta tarkastelevaa muutostavoitteista hoitoa esim. vanhemmuutta tukeva DKT -ohjelma.