Pidä huolta muististasi

Tarvitsemme muistia jotta selviydymme päivittäisistä töistämme ja tehtävistämme kotona. Siksi siitä on syytä pitää huolta. Terveillä elämäntavoilla voi ehkäistä tai siirtää myöhemmäksi mahdollisia muistihäiriöitä tai -sairauksia.

Muistihäiriöitä voi esiintyä kaikenikäisillä eri syistä. Kiire, stressi, väsymys ja masennus voivat aiheuttaa ohimeneviä muistivaikeuksia. Ikääntymisen myötä muistioireet lisääntyvät, niin että joka kolmas yli 65-vuotias kärsii niistä. Silloinkaan suurimmalla osalla ei ole varsinaista muistisairautta.

Muistihäiriöitä voi ehkäistä

Muistihäiriöitä voidaan ehkäistä elintapamuutoksilla. Laajassa suomalaistutkimuksessa tavanomaista elintapaneuvontaa saaneilla henkilöillä oli 31 prosenttia suurempi riski muistitoimintojen heikkenemiseen kuin tehostettua ohjausta saaneilla. Tehostettu neuvonta sisälsi ravitsemusohjausta ja osallistumista liikunta- ja muistiharjoitteluun sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskien hallintaa.

Voimme itse vaikuttaa valtaosaan muistisairauksien riskitekijöistä, sillä vain pieni osa niistä on perinnöllisiä. Riskitekijöitä ovat muun muassa ylipaino, korkea verenpaine, korkea kolesteroli ja diabetes. Liikunta, henkinen aktiivisuus, terveellinen ravitsemus ja päihteiden välttäminen puolestaan suojaavat muistisairauksilta. Lue lisää aivoterveydestä.

Mitä voit tehdä muistisi hyväksi

  • Ylös, ulos ja lenkille – säännöllinen sykettä nostava liikunta vähentää muistisairauden riskiä.
  • Kypärä päähän – kallovammat altistavat aivovaurioille ja muistisairauksille.
  • Liika viina pois – humalahakuinen alkoholinkäyttö altistaa muistihäiriöille sekä sekoittaa unirytmiä.
  • Tupakka pois – tupakointi lisää etenevän muistisairauden riskiä.
  • Terveellinen ruokavalio
    • Kalaa kaksi kertaa viikossa – kalarasvat pienentävät sekä sydän- ja verisuoni- että muistisairauksien riskiä.
    • Marjoista, hedelmistä ja kasviksista vitamiineja – suojaa aivoverisuonille ja sydämelle.
    • Rypsiöljyä ruoanlaittoon – vähemmän eläinrasvaa, niukemmin kaloreita keski-iässä ennakoi pienempää muistisairauden riskiä.
  • Pidä yllä ystävyyssuhteitasi – sosiaalinen kanssakäyminen aktivoi muistin toimintaa sekä edistää aivojen terveyttä auttamalla hallitsemaan stressiä ja ehkäisemällä masentuneisuutta.
  • Nuku tarpeeksi – hyvä ja riittävä uni on aivojen toiminnan edellytys sekä oppimisen että muistin kannalta, jatkuva unenpuute voi aiheuttaa muistihäiriöitä.
  • Vältä liikaa huolehtimista – pitkäaikainen stressi aiheuttaa muistihäiriöitä.
  • Aktivoi aivojasi – mitä enemmän aivojaan elinaikanaan käyttää, sitä vastustuskykyisemmät ne ovat muistisairauksien aiheuttamille muutoksille.

Tee riskitesti

Muistisairauksien riskitestin avulla voi arvioida kokonaisriskiään sairastua muistisairauteen. Testi laskee muistisairauden todennäköisyyden keski-iän riskitekijäprofiilin mukaan.

Milloin lääkäriin?

Jos on huolissaan omasta tai läheisen muistioireista tai oireet pitkittyvät tai vaikeutuvat, niihin on syytä hakea asianmukaista apua. Lääkärin tutkimukset ovat paikallaan, kun:

  • Olet itse tai läheisesi ovat selvästi huolissaan muististasi
  • Muistioire haittaa töitä tai arkiaskareita
  • Sovittujen tapaamisten unohtelu
  • Epätarkoituksenmukainen terveyspalvelujen käyttö, vaikeus noudattaa hoito-ohjeita
  • Vaikeus löytää sanoja tai epäasianmukaiset sanat
  • Päättely- ja ongelmanratkaisukyvyn heikkeneminen
  • Taloudellisten asioiden hoitamisen vaikeus tai vaikeus ymmärtää kelloa
  • Esineiden katoaminen ja niiden käyttötavan ja tarkoituksen ymmärtämisen vaikeutuminen
  • Mielialamuutokset, ahdistuneisuus ja apaattisuus yhdessä lähimuistin heikkenemisen kanssa
  • Persoonallisuuden muuttuminen, sekavuus, epäluuloisuus tai pelokkuus
  • Aloitekyvyn heikkeneminen ja vetäytyminen

Lähde: Muistiliitto ry

 

Tästä sisällöstä vastaa terveyden edistämisen asiantuntijatyöryhmä.