Ihosyöpä, ihotuumorit

Ihokasvaimet

Ihosyövät ovat nykyisin yleisimpiä syöpiä, ja tavallisimpia pahanlaatuisia ihokasvaimia ovat tyvisolusyöpä, okasolusyöpä ja melanooma. Ihosyöpiä on eniten vanhemmalla väestönosalla, mutta niitä todetaan joskus nuorilla aikuisillakin. Ihosyöpäriskiä nostavat vaaleaihoisuus, ihon herkkä palaminen ja runsas auringolle altistuminen.

Hyvänlaatuisia pigmenttiluomia, rasvasyyliä tai ihon sidekudos- tai verisuonikasvaimia on kaikilla ihmisillä. Jos ihokasvain alkaa kasvaa kokoa, muuttaa muotoaan, vuotaa verta tai kutista, sen ympäristö tulehtuu tai terveelle iholle kasvaa nopeasti kokonaan uusi ihomuutos, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle tarkempiin tutkimuksiin.

Ihosyövän toteaminen

Epäilyttävä ihokasvain poistetaan ja lähetetään patologille tutkittavaksi. Jos kyseessä on hyvin laaja tai hankalassa paikassa sijaitseva muutos, voidaan siitä ottaa koepala. Kumpikin toimenpide voidaan tehdä terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa tai yksityisellä lääkäriasemalla.

Mikäli tutkimuksessa ilmenee, että kyseessä on pahanlaatuinen ihokasvain, eikä sitä voida hoitaa perusterveydenhuollossa, lähettää lääkäri potilaan erikoissairaanhoitoon. Koepalan ottanut lääkäri myös kertoo potilaalle diagnoosista.

Tyvisolusyöpä, okasolusyövän esiasteet ja valtaosa okasolusyövistä ovat hoidettavissa olevia sairauksia. Melanooman ennuste on yleensä sitä parempi, mitä varhemmin se todetaan ja hoidetaan.

Ihosyövän hoito Taysissa

Kun Taysin ihotautiklinikan toimenpideyksikköön on lähetetty ihosyövän esiastetta sairastava potilas, suunnittelemme hänelle jo lähetteen käsittelyn yhteydessä hoidon, joka tavallisimmin on jäädytys- tai fotodynaaminen hoito.

Jäädytyshoidossa ihomuutos jäädytetään nestetypellä, jolloin syöpäsolut tuhoutuvat. Fotodynaamisessa eli PDT-hoidossa iholle annostellaan valolle herkistävää lääkeainetta, ja kun ihoa tietyn ajan kuluttua valotetaan, syöpäsolut tuhoutuvat. Myös pinnallisia tyvisolusyöpiä voidaan hoitaa näillä menetelmillä, mutta muut ihosyövät vaativat leikkaushoidon.

Poliklinikkakäynnillä potilaan koko iho tarkistetaan. Mikäli löytyy muita epäilyttäviä ihomuutoksia, myös ne poistetaan tai niistä otetaan koepala. On melko tavallista, että potilaalla on samanaikaisesti useita ihokasvaimia, kuten ihosyövän esiasteita ja varsinaisia ihosyöpiä, ja tällöin käytämme tarpeen mukaan kaikkia eri hoitomuotoja.

Tarvittaessa käsittelemme potilaan asian erikoislääkärikokouksessa. Kokouksessa patologi, plastiikkakirurgi, onkologi ja ihotautilääkäri suunnittelevat melanooma- ja myös harvinaisten ja hankalien ihokasvaintapausten hoidon.

Leikkaushoito ja seuranta

Ihomuutoksia leikataan Taysissa niiden laadun, laajuuden ja sijainnin mukaan plastiikkakirurgian, ihotautien sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien yksiköissä. Yleensä lisätoimenpiteenä tarvitaan muutosalueen laajempi poisto ja melanooman kohdalla usein myös vartioivien imusolmukkeiden tutkimusleikkaus.

Suurin osa esimerkiksi kasvojen ja vartalon alueen tyvisolusyövistä voidaan leikata paikallispuudutuksessa polikliinisinä toimenpiteinä.

Myös leikkauksessa otetaan näytteitä patologin tutkittavaksi. Kun vastaukset valmistuvat, selviää, tarvitaanko vielä jatkohoitoja tai leikkauksia sekä millainen seuranta ja missä on tarpeen.

Runsasluomisia potilaita, joilla on myös muita riskitekijöitä melanooman suhteen, seuraamme säännöllisesti. Seurannassa käytämme apuna luomikuvausta ja dermatoskopiaa eli ihon tarkastelua mikroskoopilla.

Vastuuhenkilöt

Erikoislääkäri  Anna Alakoski