Terveyspuu
Terveyspuu visualisoi Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen perustana olevaa kuntakohtaista terveys- ja hyvinvointitietoa. Visualisoinnin avulla halutaan herättää sekä kuntalaisten että päätöksentekijöiden kiinnostus laajentaa entisestään tietämystä väestön terveydestä ja hyvinvoinnista sekä siihen vaikuttavista tekijöistä.
Terveyspuut on rakennettu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkunnille (v. 2013), Punkalaitumen kunnalle, koko Pirkanmaalle sekä koko Suomelle. Tarkasteltavaa Terveyspuuta voi verrata samanaikaisesti kolmeen muuhun.
Avaa Terveyspuu
Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen 56:sta indikaattorista on 32 valittu Terveyspuuhun. Erityisenä painotuksena ovat ilmiöt, joita koskeviin indikaattoreihin kunnat voivat omin toimenpitein vaikuttaa. Indikaattoritiedot perustuvat valtakunnallisista tietopankeista Sotkanet ja Tilastokeskus saataviin tietoihin. Tietoja päivittyy Sotkanetissa ja Tilastokeskuksessa pitkin vuotta, joten tiedot päivitetään Terveyspuuhun kahdesti vuodessa, kesä- ja joulukuussa.
Terveyspuussa indikaattoreiden sisältämää tietoa on visualisoitu kolmella eri tavalla: Terveyspuun oksissa nuorten, ikäihmisten sekä yleistä kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia kuvaavat indikaattorit on kuvattu lehtinä, puun juuret kuvaavat kustannuksia ja ympärillä olevat sienet käyntejä.
Mitä vihreämpi puu, sitä parempi on väestön tilanne näiden indikaattoreiden osalta. Mitä pidempi juuri, sitä isommat ovat kustannukset kyseisellä osa-alueella, ja mitä suurempi sieni, sitä enemmän käyntejä. Indikaattorit eivät suoraan ota kantaa palvelujen paremmuuteen, koska palvelujen käyttöä määräävät monet tekijät. Esimerkiksi hoitotakuulain noudattaminen saattaa lisätä hoitopäivien määrää.
Terveyspuun suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut mukana monitieteellinen Demola-tiimi, joka koostuu Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoista. Terveyspuun jatkokehittämisestä vuonna 2015 on vastannut Mainoskenttä.