Ambulatorinen yöpolygrafia, kotirekisteröinti
Kotona tehtävä unitutkimus
Ambulatorinen yöpolygrafia on yhden yön pituinen kotona tehtävä unitutkimus, jolla selvitetään unenaikaisia hengityshäiriöitä. Yleensä lääkäri lähettää potilaan unitutkimukseen, jos epäilee tällä oireiden perusteella uniapneaa.
Tutkimuksessa rekisteröidään nenän ja suun hengitysilmavirtausta, rintakehän ja pallean hengitysliikkeitä, kuorsausta, veren happikylläisyyttä, sydämen syketaajuutta sekä nukkumisasentoa. Yö nukutaan tutkimuslaitteiden kanssa kotona.
Unitutkimukseen valmistautuminen
Kutsukirjeen mukana lähetämme unipäiväkirjan, jota tutkittava potilas täyttää kahden viikon ajan ennen tutkimuskäyntiä. Mikäli kutsukirjeen vastaanottamisesta on alle kaksi viikkoa tutkimuskäyntiin, täytetään unipäiväkirjaa sen vastaanottamisesta tutkimuskäyntiin asti.
Unipäiväkirjaan merkitään myös säännöllinen ja tarvittaessa otettava lääkitys. Lisäksi täytetään unikyselykaavake.
Mikäli erillisiä ohjeita ei ole annettu, voi noudattaa normaalia säännöllistä lääkitystä.
Tutkimusta edeltävänä vuorokautena täytyy välttää ylimääräistä valvomista. Myöskään piristäviä elintarvikkeita tai nautintoaineita, kuten kola- tai energiajuomia, kahvia, teetä, suklaata tai tupakkaa, ei saa käyttää tavallista enempää.
Tutkimusta ei voi tehdä, jos sairastuu niin, että se vaikuttaa yöuneen tai hengittämiseen yön aikana. Esimerkiksi hengitystieinfektio vääristää tutkimustuloksia. Tällöin tutkimusaika tulisi perua mahdollisimman pian ilmoittamalla siitä unilaboratorion sihteerille tai hoitajalle.
Ennen tutkimuskäyntiä
Tutkimuslaitteita ei saa kastella. Antureiden ja elektrodien kiinnityksen jälkeen ei voi käydä suihkussa, joten on hyvä peseytyä ennen tutkimuskäyntiä. Pesun jälkeen on vältettävä hiustenmuotoilutuotteita tai ihovoiteita. Pyydämme myös välttämään voimakkaiden hajusteiden käyttöä.
Mikäli mahdollista, myös parta ja viikset kannattaa ajaa pois, jotta kasvojen alueelle laitettavat anturit pysyvät paremmin paikoillaan.
Kynsilakka tai rakennekynsi täytyy poistaa yhdestä keski- tai etusormesta, jotta sormeen tutkimuksen ajaksi asetettava veren happikylläisyyttä mittaava anturi toimii.
Mitä mukaan tutkimuskäynnille?
- Täytetty unipäiväkirja, unikyselykaavake sekä uneliaisuustesti
- Nukkumiseen soveltuva paita, jonka päälle tutkimuslaitteisto puetaan valmiiksi yötä varten
Tutkimuslaitteiden kiinnittäminen
Ambulatorinen unitutkimus tehdään kannettavalla kotirekisteröintilaitteella ja mittausantureilla. Kiinnitämme kotirekisteröintilaitteiston nukkumiseen soveltuvan paidan päälle jo tutkimuskäynnillä ja varmistamme tutkimuksen onnistumisen testaamalla sen ennen kotiinlähtöä.
Kiinnitämme kotirekisteröintilaitteistoon kuuluvia mittausantureita kaulalle, vartalolle ja sormeen. Lisäksi tutkittava kiinnittää kotona ennen nukkumaanmenoa vielä kasvoille tulevat hengitysilmavirtaa mittaavat anturit.
Tutkimuksen jälkeen
Tutkittava riisuu laitteiston aamulla itse kotona ja palauttaa unilaboratorioon aamupäivän aikana.
Keuhkolääkäri tai kliinisen neurofysiologian lääkäri laatii unitutkimuksesta lausunnon tutkimukseen lähettäneelle lääkärille. Potilas kutsutaan kuulemaan tuloksia lähettävän lääkärin vastaanotolle myöhemmin.